Karhuherra Paddington

Posti kiikutti tänään luokseni useammankin paketin. Yksi niistä sisälsi uudelleen löydetyn rakkauden - dvd-boksillisen verran Karhuherra Paddingtonia.

Kyseinen karhuherra on brittiläisen Michael Bondin keksimä hahmo, ja seikkaili alunperin tämän kirjoittamissa lastenkirjoissa (ensimmäinen kirja ilmestyi vuonna 1958). Kirjojen pohjalta tehty nukkeanimaatio on vuosilta 1975-1984, ja kyseisen animaatiosarjan hankin nyt boksina (Karhuherra Paddingtonista on tehty myös perinteisempi piirrosanimaatio myöhemmin, mutta tuo versio ei vedä missään nimessä vertoja edeltäjälleen).

Karhuherra ja minä kohtasimme nyt uudestaan miettiessäni sopivaa profiilikuvaa vast'ikään Facebookissa levinneen kuvanvaihtovillityksen yhteyteen (en yleensä lähde noihin tempauksiin mukaan, tämä on todella harvinainen poikkeus sääntöön). Muistan kuinka lapsuuteni muistokirjassa on äitini kirjoittama merkintä siitä, kuinka pienenä pidin hyvin paljon kaikista kirjoista - mutta erityisesti Karhuherra Paddingtonista. Profiilikuvan vaihtamisen jälkeen parempi puoliskoni keksi etsiä youtubesta noita vanhoja animaatiopätkiä, ja rakkaus syttyi uudelleen välittömästi. En tiedä onko viisasta myöntää, mutta nauroin kippurassa useammallekin jaksolle. En tiedä onko olemassa sympaattisempaa ja sydämellisempää hahmoa kuin Karhuherra Paddington.

Boksi oli siis pakkohankinta. Karhuherra Paddington saa jatkossa olla yksi niistä piristyskeinoista johon turvaudun, jos jokin päivä ei olekaan niin aurinkoinen kuin haluaisin. Ei näistä voi olla tulematta hyvälle mielelle!

Kurkkulaulu

Siirsin valokuvia puhelimesta tietokoneelle.
Löysin muiston taannoisesta aamupalasta.

Elohiiri

Kaikenlaista lajia on tullut koettua, mutta elohiiren iskeminen poskeen on jotain uutta (ja olisi mieluiten voinut jäädä kokematta). Kyseinen hiirulainen on nyt asustellut vasemmalla puolella kasvojani aamupäivästä asti, ja hermot ovat välillä jokseenkin kireällä. Miten tuosta pääsee eroon? Kasvattaisin kärsivällisyyttäni mieluiten lempeämmillä tavoilla.

Tämä sunnuntai on ollut kokonaan omani. Vapaapäivä ilman velvotteita mihinkään, mieskin töissä. Todettakoon, että vaikka viihdynkin erinomaisesti saman katon alla mieheni kanssa, tuntuvat tällaiset yksin vietetyt päivät omalla tavallaan arvokkailta. Tällä hetkellä elämä tuntuu yhdeltä edestakaisin juoksemiselta, milloin on luentoa ja kun useimmiten on töitä. Tuntuu kaikin puolin hyvältä pyhittää aikaa itselle.



Ei sillä että olisin mitään sen tähdellisempää saanut aikaiseksi. Aamun vietin katsomalla televisiosta Animal Planetin eläintenpelastusohjelmia (joihin olen ollut koukussa siitä lähtien kun kyseinen kanava alkoi meillä näkyä) sekä Frasieria.

Televisiosta irtaannuttuani päätin ottaa muutaman kuvan hissuksiin sisustuvasta kodistamme. Ylemmässä kuvassa tämä uusi elämänlaatuni parantaja, ruokapöytä (silittämättömine kaitaliinoineen), sekä vast'ikään hankkimani ihana Block-lamppu. Blockista olin ehtinyt haaveille jo pidemmän aikaa, kunnes viimein uskaltauduin käyttämään kyseiseen esineeseen budjettiini yleensä sopimattoman määrän rahaa. Olisin varmaankin hankkinut kyseisen lampun iltojani piristämään jo aiemmin, jos olisin tiennyt kuinka suuresti olen nyt siihen ihastunut. Varsinainen valaisija se ei ole, mutta tuo jokseenkin samanlaista lämmintä tunnelmaa kuin kynttilät. Ei siis ihme että kaltaiseni kynttilöiden rakastaja on täysin myytyä naista.

Alemmassa kuvassa toinen uusista hankinnoista tähän asuntoon, Hee lounge chair-nojatuoli, jonka tilasin alennetulla hinnalla Finnish Design Shopin kotisivu-uudistuksen yhteydessä. Kyseinen nojatuoli on niin ikään vienyt sydämeni, mitä en äkkiseltään olisi uskonut pehmusteettomasta istuimesta. Tuoli kuitenkin istuu nurkkaansa mitä parhaimmin ja on lisäksi erittäin hyvä istua (pehmustusta toki hiukan tarvitaan.)

Tätä rataa siis pesänrakennusrintamalla. Seuraavana tähtäimessä olisi lipaston metsästäminen. Huuto.net on käynyt kuumana, mutta sopivaa ei tunnu löytyvän. Olisin enemmän kuin valmis keventämään vaatehuoneemme tavaramäärää tai tällä hetkellä sängyn alla makaavaa kirjavarastoa.



Elohiiri katosi jonnekin, toivottavasti lopullisesti. Olo on uinti-/saunavuoron sekä nopeasti väsätyn wokkiannoksen jälkeen ihanan raukea. Ainoa hieman pakottava velvoite olisi lukea tulevaan kehityspsykologian tenttiin. Edessä on kuitenkin kuuden päivän työputki sekä minimimäärä omaa aikaa. Taidan siis jättää velvoitteet odottamaan ja rojahtaa sohvalle katsomaan postiluukusta perjantaina kolahtanutta Imogen Heapin dvd:tä, joka kertoo tämän uusimman levyn valmistumisesta. Itse levyä odottelenkin postiluukusta ensi viikolla.. Sunnuntaioloa parhaimmillaan!

Arkiluksusta

Edellisen kirjoituksen iPod-ongelma ratkesi lopulta helpolla. Parin päivän kyttäys huuto.netissä, ja satuin onnekseni bongaamaan osta nyt-metodilla myydyn iPod nanon. Lopulta n. 140e hankinta kustansi siis 50e + postikulut, eikä vanhempienkaan apua tarvittu. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis! (Puuta koputtaen toki siihen saakka että saan ostamani soittimen lähempään tarkasteluun, ilmoituksessa uudenveroiseksi luvattu voi tosielämässä osoittautua joksikin ihan muuksi.)

Tässä kohtaa valtava nootti itselle liittyen unirytmiini. Se on ns. täysin perseellään, samoin tuon avokkini nukkumisen laita. Turhan usein nykyään tuppaa nukkumaanmeno venähtämään klo 03.00 tuntumaan. Olisi niin mukavaa osata herätä aikaisin, silloin voisi jopa kuvitella saavansa aikaan asioita.

Toisaalta viihdyn (tässäkin) kodissani parhaiten ilta-aikaan, silloin valaistus sattuu olemaan aina tunnelmallisimmillaan. Varsinkin nyt, kun tämä kämppä on viimein asettumassa jokseenkin itseäni miellyttävään muotoon, on mukava viettää iltaa hereillä täällä.

Ja tuohon miellyttäväksi asettumiseen liittyen - meillä on RUOKAPÖYTÄ! Näinkin itsestäänselvyydeltä tuntuva seikka on nyt toista päivää ollut ilonaiheeni, kun viimein saimme järjestetyksi kotona Kokkolassa lojuneen ruokapöytäni kuljetuksen Helsinkiin. Kyseisen pöydän ostin aikoinaan Vuosaaren kämppääni, mutta muuttaessani tuolloin lähes heti Lauttasaareen siirtyi pöytä tilanpuutteessa odottamaan parempia aikoja Pohjanmaalle. Nyt nuo paremmat ajat sitten viimein koittivat ja vielä parempaakin, kun kävimme hankkimassa pöydän ympärille myös tuolit (ruokapöydän tuolejahan en ehtinyt Vuosaaren aikana edes hankkia). Tässä kohtaa on aihetta juhlistaa elämän pieniä iloja. Tuntuu todellakin luksukselta kun voi syödä ruokapöydässä, eikä sohvalla istuen ja peläten, milloin kaatuu maitolasi ja milloin tekee jokin ruoka-aines tahran turkoosiin kulmasohvaan. Kyllä, ruokapöydän saaminen kämppä tuntuu kuin jonkin aikuisuuden vaiheen saavuttamiselta ja todelliselta elämänlaadun parannukselta!

Seuraavaksi vuorossa: epätoivoisia nukahtamisyrityksiä. Todellisia vaikeuksia tiedossa, sillä erehdyin nukkumaan pätkän klo 01-02, enkä ole kovin hyvä nukahtamaan ellei minua todella väsytä. Edessä ei tosin ole työpäivää, ainoastaan kehityspsykan luento illalla, mutta sitä suuremmalla syyllä haluaisin nousta edes jossain määrin ajoissa pystyäkseni tuosta puolittaisesta vapaapäivästä nauttimaan.

Talvimaisemia

Talvi tuli lopulta yllättäen, vaikka olin jo useamman viikon ehtinyt miettiä missä viipyy ensimmäinen kunnon lumisade. Nyt tuli sitten lunta, ja tulikin kerralla kunnolla. Aamulla ikkunan takana kaikki oli muuttunut puhtaan valkoiseksi, ja lisää lunta on satanut käsittääkseni koko päivän (täysin varma en ole, sillä en juuri ole päässyt sään muutoksia seuraamaan kiitos työvuoroni). Perinteistä pelkoa ilmassa sen suhteen, milloin tuo ensimmäinen kunnon lumipeite muuttuu kenkiin tunkeutuvaksi loskaksi. Jos tämä vuosi olisikin poikkeus..?



Lauantai-ilta sujunee tänään parhaiten sohvalla läppäri sylissä, televisiota sivusilmällä vilkuillen. Villasukatkin voisin jostain etsiä käyttööni, jos jaksan läppärini painon alta nousta. Olen pohjimmiltani kotihiiri, eikä ikkunan takaa nyt löytyvä talvimaisema juurikaan nostata haluja liikkua kodin sisäpuolelta mihinkään. Mies todennäköisimmin suuntaa oman työvuoronsa jälkeen tapaamaan kavereitaan, ja lupasin reiluna tyttöystävänä syödä tämänkin jätskiannoksen, mikäli jossain vaiheessa pakastimelle eksyn.

Illan kuumottavin kysymys: hankkiako uusi iPod? Tämä kysymys ei ole kovinkaan uusi, olen jo pitkään harkinnut hieman siromman soittimen hankkimista nykyisen mötikkäsoittimeni tilalle. Kiikarissa on ollut nimenomaan 5. sukupolven iPod nano, joka onkin nyt ehtinyt jo vanhentuneeksi malliksi asti. Uusin malli ei ole minua juurikaan miellyttänyt (vaikka onkin vielä pikkuruisempi ja sirompi kuin kiikaroimani yksilö) ja vanhemman hankkiminen muuttunee pian hankalammaksi. Aamulla töissä istuksiessani ehdin jo klikata haluamani soittimen ostoskoriin asti eräällä sivustolla, mutta pieni taloudenhoitaja pääni sisällä esti kuitenkin klikkailemasta edelleen nettipankkiin asti. Fakta on, että vaikka rahaa jonkin verran käytössä, on vuoden alussa maksettavana muutama isompi juttu ja toisaalta ihan tyhjin taskuin en haluaisi Lontooseenkaan lähteä.

Yksi mahdollisuus olisi kysyä vanhemmilta, haluaisivatko he mahdollisesti tukea ainakin osin tätä hankintaa lähestyvän syntymäpäivän nimissä. Tähän kuitenkin liittyy yksi varsin korkea kynnys. Vuosi sitten tein päätöksen laittaa tänä vuonna raha-asiani oikeille raiteille. Tuohon päätökseeni liittyi toisaalta päätös säästämisen aloittamisesta, toisaalta päätin itsenäistyä raha-asioissa viimein siinä määrin, etten enää pyytäisi vanhempia "sponsoroimaan" elämääni aina jos on tiukempi tilanne. Nyt vuoden lähestyessä loppuaan voin todeta säästämisen alkaneen hitaasti mutta varmasti ja että en todellakaan ole kertaakaan pyytänyt euroakaan vanhemmiltani. Varsinkin jälkimmäinen on ollut minulle suuri ylpeyden aihe, sillä rahallisen avun pyytäminen köyhempinä hetkinä on ennen tätä vuotta tuntunut usein liiankin helpolta pelastusrenkaalta. Tänä vuonna olen myös oppinut "budjetoimisen" jalon taidon, tarkoittaen jatkuvaa kirjanpitoa tulojen ja menojen osalta. En ole eläissäni ollut näin selvillä rahankäytöstäni, ja se on helpottanut oloani monella tavalla. Hyvä minä!

Kehdatako siis naamioida hiukan kalliimpi hankinta syntymäpäivälahjaksi? Pystyisinkö elämään itseni kanssa, vaikka periaatteessa en näe tuossa varsinaista ristiriitaa viime vuonna tekemieni lupausten suhteen? Onko tämä nyt taas sellainen kohta elämässä, jossa olisi aiheellista vaihtaa postin saapumisilmoituksen odottelu henkisen kasvun tavoitteluun ja materialismista irti pyristelyyn? Mutta kun haluan! Äh, miksi kaikesta pitää tehdä niin vaikeaa (ja halutusta materiasta niin pirun kallista)? :D



Toinen illan kuumottavista kysymyksistä: kuka kehtaa kuljettaa television kaukosäätimen kauas tietokonepöydälle juuri silloin, kun on suurella vaivalla onnistunut asettelemaan itsensä mukavasti sohvalle? (Mitään en myönnä.) Mies soitti juuri suuntaavaansa istumaan iltaa Töölöön, tuplajätskit minulle siis ja seuralaiseksi Animal Planetin ohjelmisto.

Post Scriptum

Varmasti osin vielä eilisestä keikasta inspiroituneena ajattelin muistionomaisesti listata joitakin asioita, joita olen huomannut kaipaavani teatteritaiteelta. Lista lähtee siitä yksinkertaisesta havainnosta joka on noussut mieleeni katsoessani sekä eilistä että joitakin muita näkemiäni keikkoja - tältä teatterin pitäisi näyttää.

Teatterikorkeakoulussa olen useaan otteeseen joutunut toteamaan oman teatterikäsitykseni olevan enemmän tai vähemmän ristiriidassa jonkin yleisemmän käsityksen kanssa. Kokemukseni mukaan suuri osa teatteriesityksistä ottaa aiheekseen yhteiskunnan jonkinlaisena muodottomana ameebana ja keinokseen useimmiten jonkinasteisen aggression. Tiedän tämän olevan rankka yleistys, enkä ehkä osaa täydellisen tarkasti määritellä mitä vaikkapa aggressiolla tarkoitan (kuinka heikoilla jäillä olenkaan), mutta en ole voinut tätä tunnetta kieltää ja opiskeluni tässä vaiheessa alan yhä vahvemmin hahmotella omaa vastalausettani tälle.

Monella tapaa oma kandinnäytelmäni tarttui jo tuohon havaintooni. Ehkä turhankin silotellussa olomuodossaan se oli jälkeenpäin arvioituna hyvinkin äkäinen kannanotto tuohon "aggressioyhteiskunnallisuuteen", joka tässä vaiheessa ärsyttää minua yhä enemmän. Miksi ihmeessä tuonkaltainen teatteri tulisi tässä ajassa nostaa kaiken yläpuolelle?

Seuraavia minä toivoisin näkeväni teatterin lavalla enemmän:
.. sadunomaisuus
.. eteerisyys
.. herkkyys
.. taianomaisuus
.. naiivius
.. harmonia
.. minimalismi
.. edelliseen kätkettynä runsaus
.. psykologinen draama (voi vanhoillisuuttani!)
.. puhuvat eläimet
.. metaforat
.. värit
.. hiljaisuus
.. fantasian ja todellisuuden sekoittaminen

.. Huomautettakoon, etten missään nimessä koe edellisiä aihetta rajoittaviksi tekijöiksi. Sadunomaisuus ei sulje pois raakuutta, naiivius ei sulje pois syvyyttä.

Paljon on vielä kehityttävä, ennen kuin voin sanoa itsekään olevani kykenevä kuvailemani teatteritaiteen synnyttämiseen. Välillä tuntuu, että kandivaiheen opinnoissa aikani on suureksi osaksi kulunut sisäiseen taisteluun siitä, pyrkiäkö siihen mitä huomaa ympärillä toteutettavan vai myöntääkö se seikka, että tällainen olen ja tällaisesta pidän. Omaksi helpotuksekseni varsinkin kandinnäytelmän kirjoittamisen aikana aloin ensinnäkin paremmin hahmottamaan oman ahdistukseni syyn, toisaalta kykenin ensimmäisiä kertoja antamaan periksi omille mieltymyksilleni ja ehkä hiukan raottamaan muillekin sitä, minkä itse koen merkitykselliseksi teatterissa.

Toivon mukaan tulevaisuudessa minua on mahdollista haukkua siitä, kuinka kirjoitan näytelmiä joissa kaikki sanotaan kierrellen kaarrellen metaforien kautta ja kaikki on ah niin kaunista ja eteeristä, mutta paskaakos minä silloin enää siitä! Suoraan sanoan, kaikkihan me tiedämme että elämämme täällä on useimmiten hikeä, verta, paskaa ja kyyneliä. Mitä uutta on siis suoraan sanomisessa ja rumuuden tuomisessa näyttämölle sellaisenaan - näkeehän tuota helpomminkin kuin teatteriin menemällä.

(Jälkihuomautuksen jälkihuomautus. Tämä on todennäköisesti suorinta puhetta jota olen pitkään aikaan harjoittanut, ja luonteeni mukaisesti koen tässä vaiheessa suurta tarvetta siloitella sanomisiani. Mutta enpä siloittele, yritän opetella näkemään asioita välillä mustavalkoisemmin, rajoittuneiden kakkuloiden läpi!)

Imogen Heap @ Tavastia

Tässä kohtaa ilmoitettakoon, että kirjoittaja on edelleen lumoutuneessa ja sitä kautta hehkutusalttiissa tilassa. Uskon kuitenkin sen olevan täysin luvallista ottaen huomioon, että hän on juuri todistanut yhtä parhaista näkemistään keikoista. Imogen Heapin eilinen keikka Tavastialla - niin kaunista!

En ole missään vaiheessa elämääni ollut varsinainen "fanittaja". Jos ei lasketa lapsuudenaikaista rakkauttani Aikakonetta kohtaan, en ole voinut sanoa erityisesti ihailevani montakaan musiikintekijää/bändiä. Imogenin musiikki on kuitenkin poikkeus tähän sääntöön. Löydettyäni viitisen vuotta sitten Frou Froun, ja sitä reittiä seuraten Imogenin oman tuotannon, olen säännöllisesti kuunnellut tätä yhtälailla hakiessani inspiraatiota kirjoittamiseen kuin halutessani vain kuulla jotain kaunista. Jokin Immin musiikin estetiikassa kohtaa oman kauneuskäsitykseni täysin. Oman kirjoittamiseni kautta tarkasteltuna Immin musiikista löytyy senkaltaista kauneutta, jota haluaisin tavoitella omissa teksteissäni (lähinnä sellaisesta sumuisen tarkasta tunnelma-/mielentilavinkkelistä tarkasteltuna).

Varsin onnekkaaksi voin siis sanoa tuntevani itseni, kun olen nyt vuoden sisällä nähnyt suosikkini kaksi kertaa livenä - ensin Ilosaarirockissa, nyt Tavastialla. Ilosaaressa keikan näkeminen nosti kyyneleet silmiin, sen verta hienolta tuntui tämän näkeminen lavalla. Tavastian keikka osottautui vielä paremmaksi. Sen lisäksi että olin aavistellut itse musiikin toimivan paremman pienemmässä klubitilassa kuin suurella festarilavalla, oli itse artisti Tavastialla hurmaavampi kuin aiemmin, kaikkine hassuine välispiikkeineen ja touhuamisineen. Tunnelma oli lämmin ja musiikki lumoavaa. Tällaisia keikkakokemuksia lisää minulle, kiitos! :)

Tässä vaiheessa katson paremmaksi vaieta, ennen kuin alan liiaksi muistuttaa sitä pikkutyttöä joka aikoinaan silmät kirkkaina kuunteli Aikakoneen kasetteja huoneessaan. Loppuun muutama youtube-kaappaus. Ensimmäinen uusimmalta levyltä, toinen taas Frou Froun kappale, johon aikoinaan rakastuin ensikuulemalta ja jonka kautta löysin myös Immin musiikin. Yksi iloisimmista yllätyksistä keikalla olikin tämän jälkimmäisen kappaleen kuuleminen livenä. Iloisia yllätyksiä elämä pullollaan. :)

Matkakuumeilua

Yksi monista parisuhteessa elämisen eduista lienee, että aina on olemassa potentiaalinen kumppani hieman pidemmillekin matkoille. Kaikeksi onneksi oma miehekkääni on matkailun puolella, joten yhteisten matkojen suunnittelu on kuulunut tähän suhteeseen jo alusta alkaen. (Voisi luulla että kuka tahansa olisi matkailun puolella, mutta seurusteluhistoriaan kuuluu myös "en aio koskaan poistua Suomen ulkopuolelle"-lausuntoja. Kuinka sellainen ikinä olisi voinut toimia?)

Yksi kahden viikon reissu on jo toteutettukin, kun viime kesänä matkasimme Hollannissa ja Saksassa edeten reittiä Amsterdam-Köln-Nijmegen-Utrecht. Kaikella kunnialla aikaisempia ulkomaanreissujani kohtaan, mutta tuo matka oli ehdottomasti elämäni tähänastisista paras. Näin ennen kaikkea koska kaksin matkaaminen on niin paljon vapaampaa kuin isommalla porukalla. Kaikki aiemmat reissuni ovat lukeutuneet tuohon isomman porukan kastiin. Milloin ollaan oltu liikkeellä lukion, yliopiston, kuoron ja ties minkä porukalla. Vaikka ovat mukavia matkoja olleetkin, ei varsinaisesta matkustamisen vapaudesta ole voinut noiden kohdalla puhua.

Matkakuumetta on taas ilmassa. Amazonilta on tilattu jo useampi kuin yksi matkaopasta, suunnitelmat ovat vielä suurpiirteisiä mutta koko ajan tarkentumassa. Yksi matka onkin jo varmistunut, lennot ostettu ja hostelli helmikuulle varattu. Suuntana ihanainen Lontoo. Lukioaikanahan olen kyseisessä kaupungissa viimeksi vieraillut, ja nyt tuli sopiva sauma tehdä uusi visiitti, toisen yhdessä eletyn vuoden kunniaksi (ensimmäistä yhteistä vuotta juhlistimme risteilyllä Tukholmaan, suunta siis joka kerta kauemmas). :)



Lontoon reissun yritämme suorittaa mahdollisimman pienellä budjetilla, sillä varsinainen suurempi matkasuunnitelma on jo valmisteilla ja vaatii hieman enemmän säästötoimenpiteitä toteutuakseen. Alunperin suunnitelmissa oli matkustaa kiertelemään ensi kesänä Islantia, mutta jollain logiikalla onnistuimme sittemmin kääntämään nokkamme kauemmas ja nyt suunnitelmissa on matkaaminen aina Japaniin asti, kenties jo ensi vuoden loppupuolella. Tarkoitus olisi kierrellä ainakin Tokiossa ja Kiotossa n. 3-4 viikon ajan, ja ehkä jossain muissa paikoissa. Rahaahan tuo matka tulee varmasti nielemään enemmän kuin nyt haluan ajatella, mutta toisaalta raha vs. kokemukset.. Pihistelijäksi ehtii alkaa myöhemmälläkin iällä!

Reissun suunnittelu on vielä lastenkengissään. Suunnittelemisenkin suhteen tunteet ovat hiukan sekavat. Toisaalta haluaisi matkustaa uuteen paikkaan mahdollisimman vapaana kaikista rajoittavista aikatauluista ynnä muista, mutta toisaalta tuntuu että jonkinlainen suunnittelu ja must-see-paikkojen listaus on silti paikallaan - noin kauaksi kun tulee tuskin joka vuosi lähdettyä. Tai mistäpä tuon tietää? Ehkä sekoan paikasta täysin ja haluan matkustaa sinne joka vuosi uudelleen, maksoi mitä maksoi. :D



Äh, ainakaan tämä matkustelusta kirjoittaminen ei tunnu helpottavan tätä kuumeilua (ei myöskään tällä hetkellä Aasiassa matkaavien ystävieni matkablogin lukeminen)! Tässä kohtaa taidan siirtyä bongailemaan Amazon.comista itselleni kenties uusia matkaoppaita, sekä muutamaa psykan kirjaa. Olen vasta äskettäin löytänyt kyseisen sivuston ilot ja tullut täysin vakuuttuneeksi siitä, ettei yhtäkään englanninkielistä kirjaa kannata muuta kautta hankkia..

Ihanaa Isänpäivää!

.. Kohtapuoliin puhelin käteen ja soitto maailman parhaalle isälle! Ikävä kyllä työt pitävät taas kiinni Helsingissä. En edes muista milloin viimeksi aikataulut olisivat antaneet myöten niin, että olisi ollut mahdollista matkustaa paikan päälle onnittelemaan isän-/äitienpäivänä. Välillä tämä 500km välimatka itseni ja perheen välillä harmittaa todella. :/

Olen kuluttanut koko aamun Frasier-putken ja huuto.netin parissa. Meneillään paheneva pesänrakennusvimma, olen yrittänyt etsiä huuto.netin valikoimista niin lipastoa makuuhuoneeseen kuin ruokapöydän tuolejakin (jälkimmäisten etsiminen helpottuisi kummasti, jos jossain vaiheessa saisimme omistamani ruokapöydän kuljetettua Lohtajalta Helsinkiin). Huuto.netin selailu on kaltaiselleni epäkirpparistille täyttä tuskaa suurimman osan ajasta. En tiedä onko vika etsijässä, kun mikään ei näytä silmissäni kovin hyvältä (johtuen joko siitä että olen kranttu tai siitä etten osaa nähdä esineiden potentiaalia) vai onko todella niin, että 99% tarjolle laitettavista huonekaluista on yksinkertaisesti susirumia? Ja miksi kaiken luullaan menevän kaupaksi helpommin, jos otsikkoon lisätään sana 'retro', 'design' tai 'vintage'? Eivät nuo termit rumaa tuolia kauniiksi taio.

No, yhtä lipastoa olen jo onnistunut huutamaan (n. 13 lipastosivullisen joukosta onnistuin löytämään kaksi huudon arvoista), saa nähdä kuinka käy. Tämä asunto kaipaa kipeästi lisää säilytystilaa, ja lipasto makuuhuoneessa olisi tilanteeseen valtava helpotus.

Lisäksi olen viime aikoina onnistunut käyttämään rahojani myös muutamaan uuteen kämpäntäytteeseen. Niihin liittyen kirjoittelen lisää myöhemmin. Nyt suunta ensin uima-altaalle/saunomaan ja sen jälkeen iltaa viettämään miehen vanhempien luokse. Viikkoon voisi helposti mahduttaa vielä toisen tai kolmannenkin sunnuntain. Ei haittaisi ollenkaan. :)

Väliaikatietoja

Tällaista tämä minun bloginpitoni tuppaa olemaan. Ensin innostun jostain, sen jälkeen innostuksesta sokeana aloitan jotain sen enempiä suunnittelematta, sitten innostus latistuu. Lopulta tuo innostuksen kohteeni saattaakin unohtua täysin, kuten tässä tapauksessa tämä blogini ylläpito (kahteen merkintään se muisti sitten viimeksi riittikin, hienoa!)

Oli hassua huomata kuinka olin viimeksi pykännyt tänne kuvasarjan nyt jo edellisestä asumuksestani. Hommahan meni sitten lopulta niin, että päädyimme paremman puoliskoni kanssa etsimään yhteistä asumusta n. 3kk sitten. Suurimmaksi osaksi päätös syntyi minun hienovaraisen johdatteluni tuloksena. Kyllästyin siihen kuinka miehellä oli aina tapana mennä töiden jälkeen ensin kämpilleen pelaamaan yms. tietokoneellaan, ja tulla sen jälkeen (viimeisellä yöbussilla) uskollisesti viereeni nukkumaan. Ei enää riittänyt ymmärrys sille, että ainoa syy miehen vierailla toisella puolella kaupunkia kämpällään joka ilta oli yksi pahainen tietokone. Onneksi tämä kävi järkeen toiselle osapuolellekin aika kivuttomasti.

Aloimme siis etsiä kämppää kriteerillä "asunnon on oltava kaksio, ja sen on sijaittava Lauttasaaressa". Olin tuossa vajaan vuoden Larussa asumisen jälkeen jo sen verta kiintynyt tähän kaupunginosaan, ettei muita vaihtoehtoja ollut. Parissa näytössä sitten juostiinkin täällä (joissa jokaisessa, asunnon kunnosta riippumatta, oli n. 20 muutakin asunnonhakijaa paikalla), jonka jälkeen lupauduin jo tietyin rajoittein katsomaan asuntoja muistakin Helsingin kaupunginosista. Kenties onni vaati tuon myönnytyksen potkiakseen, sillä lähes heti tämän jälkeen onnistuin eräänä aamuna bongaamaan Oikotieltä juuri peruskorjatusta kerrostalosta kaksion. Ja mikä parasta, kyseinen kämppä sijaitsi vain pari kadunpätkää silloisesta lauttasaarelaisasunnostani! Ja kaikeksi onneksi tämä asunto vuokrattiinkin "nopeimmat syövät hitaat"-periaatteella: olin ensimmäinen yhteyttä ottanut, kävin katsomassa asuntoa pari tuntia ilmoituksen näkemisestä (yksityisnäyttö, ah mitä luksusta!), ja tunti tämän jälkeen ilmoitimme olevamme halukkaita vuokraamaan. Kaikki kävi siis yllättävän nopeasti, saimme ensimmäisen yhteisen kotimme alle kuukausi sen jälkeen kun olimme päättäneet alkaa sellaista etsimään. Toisaalta asuntoasiat tuntuvat joka kerta etenevän yllättävän nopeasti. Kun se oikea sattuu kohdalle, on vain toimittava heti. :)

Nyt olemme asuneet uudessa lauttasaarelaiskaksiossamme jo pari kuukautta. Peruskorjauksen perimmäinen merkitys valkeni pian asuntoon muutettuamme - kaikki asunnossa tuntuu olevan uutta! Ikkunat, ovet, seinät, kylppäri, kaikki kodinkoneet.. On hämmentävää asua asunnossa, jossa missään ei näy kuluman merkkejä ja kaikki toimii. Ikkunanäkymällemmekin on annettava pisteitä, sillä puiden takaa pilkottava merimaisema on mielestäni kuin taulu (tosin rannalle ollaan rakentamassa jotain ökyasuntoja, mutta toistaiseksi näkymä on mitä kaunein). Lisäksi rakennuksesta löytyy saunan yhteydestä uima-allas, joka on kokonaan meidänmeidänmeidän joka sunnuntai klo 15-16! Viikottainen uiminen (jos ei satu olemaan työpäivä) onkin tällä hetkellä ainoa harrastamani urheilulaji. :D

Myös elo miehen kanssa saman katon alla on sujunut kivuttomasti, minkäänlaista yhteenmuuttokriisiä tai ahdistusta tai muuta vastaavaa ei ole ollut. Tämä johtunee pitkälti siitä, että asuimme käytännössä yhdessä jo kuukausia ennen tätä virallista avopariutumistamme. Lähinnä tämä virallinen yhdessä asuminen on helpottanut elämistä. Miehen on helpompi olla, kun saman katon alta löytyvät nyt kätevästi sekä tietokone/musavehkeet että nainen!

Muuten elämä sujuu aika pitkälti samoilla raiteilla, pienillä hienosäädöillä. Dramaturgian opintoni ovat kuluneen syksyn olleet jonkinasteisella tauolla. Kandintutkintoni on tällä hetkellä kiinni muutamista hassuista opintopisteistä, kun kaikki virallisemmat osuudet kypsäristä kandintyöhön on suoritettu. En ole kuitenkaan saanut rehkittyä pisteitä vielä kasaan saadakseni tuon ensimmäisen tutkintoni ulos ja aloittaakseni maisteriopinnot. Tähän päällimmäisenä syynä lienee ollut tarve rauhoittaa omaa elämää kolmen intensiivisen opiskeluvuoden jälkeen. Oikeastaan olen edennyt omien alkuperäisten suunnitelmieni mukaan, pitkään minun oli tarkoituskin pitää kolmannen opintovuoden jälkeen rauhallisempi vuosi jonka aikana suorittaisin puuttuvat opintopisteet omaan tahtiini ja jatkaisin sitten uusin voimin maisterivaiheeseen. Keväällä päähäni vain onnistuttiin tahkoamaan ajatus "aikataulussa valmistumisesta" ja stressasin kesän esseiden sun muiden suhteen. Stressaan nytkin kevyesti, mutta uskon että tämänhetkinen stressitasoni on paljon matalampi kuin mikä se olisi, jos olisin heti tänä syksynä jatkanut opintojen parissa täyspäiväisesti. On ollut helpottavaa ajoittain viettää sellaisia päiviä, joina voi rehellisesti ajatella ettei ole mitään sellaista mikä olisi PAKKO tehdä HETI tai vähintään KUOLEN. Tuollaisella fiiliksellä olen kuitenkin vetänyt kolme ensimmäistä TeaK:n opintovuottani, usein johtuen siitä töissäkäynnin ja opiskelun ristiaallokosta jossa olen elänyt. Haluan säilyttää mielenterveyteni, siksi laiskottelen.

Koska en kuitenkaan täysin osaa olla opiskelematta (koska pelkkä töissäkäynti olisi todennäköisesti myös haitallista mielenterveydelleni), olen aloittanut syksyllä psykologian perusopinnot avoimessa yliopistossa. Ja jos täysin rehellisiä ollaan, niin mielessäni kytee hyvin vahvana myös psykologian opintojen aloittaminen pääaineopiskelijana yliopistolla. Ei sinänsä ole uutta, että etsiskelen uusia opinpolkuja teatteriopintojen ohella. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan arvostavani tietynlaista vakautta elämässäni. Olen huomannut arvostavani mm. vakituista työpaikkaa, tuttuja työtovereita, varmaa rahantuloa. Nämä kaikki ovat enemmän tai vähemmän asioita, joita en usko ainakaan helpolla löytäväni teatterin ja dramaturgian puolelta. Ja koska haluan elää elämääni mielekkäästi, myös työelämääni, olen jo jonkin aikaa etsinyt seuralaista nykyiselle uravalinnalleni. En myöskään mielelläni tekisi loppuelämääni erilaisia hanttihommia vain voidakseni rahoittaa taiteilijuuttani. Ennemmin olen halunnut löytää alan, joka sekä tukisi työtäni dramaturgina, että toisaalta toisi elämääni sellaista vakautta ja turvallisuutta jota taideala huonommin kykenee tarjoamaan. Nyt sellainen tuntuu löytyneen.

Tästä alkaa kuitenkin taas yksi pitkä tie. Viime vuonna Helsingin yliopistoon psykologiaa opiskelemaan hakeneista hyväksyttiin 3% (tosin jopa 6% kokeisiin osallistuneista, vaikka ei se lukua paljoa suurenna), eli olen jälleen onnistunut valitsemaan helpoimman vaihtoehdon! En aio kuitenkaan lannistua, samansuuntaisella prosentillahan olen aikoinani päässyt lukemaan dramaturgiaakin. Ja kun jälkimmäiseen pääsyyn tuntuivat vaikuttavan enemmän korkeammat voimat kuin ensin mainittuun, jonne sentään päästään kirjoja lukemalla, ei tavoite ainakaan toistaiseksi ole TÄYSIN mahdottomalta vaikuttanut! :)

..Jotta ei kuitenkaan vaikuttaisi siltä, että olen hylkäämässä dramaturgian ja teatterin taas yhden uuden innostuksen tieltä, kerrottakoon vielä, että olen alkanut kehitellä seuraavaa näytelmääni. Sen maailmaan kuulunevat ainakin origamit sekä aukko eläintarhan muurissa.. Kehittelen tekstiä rauhassa ajan kanssa, haluan että lopputulos on jotain (ainakin omalla mittapuullani) kaunista ja toimivaa.

Tässä vaiheessa pitkää selostustani voisin vielä todeta, että töissä kaikki samanlaista (tai no, lukuunottamatta valtaisia tulevia organisaatiomuutoksia, jotka lähinnä vituttavat/pelottavat/eivät voisi vähempää kiinnostaa). Täällä istun nytkin, pitämässä auki yhtä lauantaisen hiljaista pelisalia. Rahaa virtaa tilille taas pelkästä tietokoneella istumisesta, mutta vähien yöunien jälkeen en pistä moista pahakseni. Seuraavaksi voisin käyttää aikaani tehokkaammin esim. kehityspsykologian kirjan parissa.

Tällä kertaa sepustuksestani tuli jokseenkin pitkä, kiitos taas venähtäneen kirjoitustauon. Yritän kuitenkin parantaa tapani, ja kirjoitella tänne silloin tällöin tulevaisuudessa. Jonkinlainen blogiin kirjoittelun tarve kun on ollut olemassa jatkuvasti, vanhaan blogiini livejournalissa en ole vain jaksanut palata. Se on tuntunut jo jotenkin ummehtuneelta..

Palailemisiin siis! :)