Kivuuksia

Luin loppuun muutama päivä sitten täälläkin mainitsemani kirjan Half the Sky (löytyy muuten suomennettuna nimellä Puolikas taivasta). Teos saavutti tavoitteensa ainakin tämän yksilön kohdalla, jotain konkreettista oli päästävä tekemään.

Olen kuluttanut viime aikoina turhan paljon aikaa miettiäkseni mihin itseäni hyödyttävään sijoittaisin rahojani. Uudet kengät pitäisi hankkia, uusi kamerakin houkuttelisi, uusiin koristetyynynpäällisiin sorruin jo sijoittamaan. Tällaista ajankäyttöä vasten peilaten Kristofin & Wudunnin kirja onnistui varsin hyvin osoittamaan tärkeämpiäkin pohdinnan aiheita.

Kirjan opastuksesta päädyin tutkimaan kiva.org-sivustoa. Kyseessä on amerikkalainen mikrolaina-organisaatio, jonka kautta on mahdollista lahjoittaa pieni summa rahaa jonkin köyhän maan pienyrittäjälle. Tai lainata, kyse kun mikroluotoissa on pienten lainojen myöntämisestä henkilöille joille lainan saaminen olisi muulla tavoin vaikeaa tai mahdotonta. Lainan saaja käyttää rahan pienyrityksensä rahoittamiseen ja takaisinmaksun myötä myös annettu laina palautuu lahjoittajan tilille josta sen voi ohjata edelleen seuraavalle lainaa tarvitsevalle (tai nostaa vaikka takaisin itselleen jos juuri sillä hetkellä ei ole varaa ostaa lisää leipää kaupasta).

Melko lyhyen harkitsemisen jälkeen päätin alkaa mikrolainaajaksi. En oikeastaan löytänyt mitään syytä olla lähtemättä juttuun mukaan, koska reilu 20€ käyttäisin kyllä helposti moneen tuhannesti turhempaankin asiaan. Suurella todennäköisyydellä raha myös palautuisi minulle aikanaan ja voisin lainata sen edelleen jollekulle toiselle. Ja jos ei jostain syystä palautuisi, eipä sekään elämääni kaataisi.

Vietettyäni illan lueskellen eri lainanhakijoiden tarinoita, päätin lopulta lainata oman kaksikymppiseni Sierra Leonessa asuvalle 26-vuotiaalle Marielle. Rahani olisi osana lainaa jolla Marie rahottaisi aloittamaansa vaatekauppaa.

Olen varma että Marie osaa käyttää tuon rahasumman itseäni paremmin. Todennäköisesti olisin ostanut sillä vain jäätelöä tai jotain tyynynpäällisiä.

Keltaista runoutta

Tänään kohtasin odottamatonta riimirunoutta
- keltainen lehdistö otsikoi Islannin tulivuorenpurkausta.

IS: Taas tuhkaa!
IL: Kaaos uhkaa!

(Välillä sitä huomaa piristyvänsä niin pienistä asioista.)

Pannukakkuaavikko

Töissä käyminen vahingoittaa elämää lukemattomilla tavoilla.

Yksi harmittavimmista on ruokailutottumusten kapeutuminen eineksiin ja muuhun yksipuoliseen höttöön. Jalot ajatukset eväiden valmistamisesta kuolevat nopeasti, kun työvuoroja kertyy samalle viikolle usein 5-6 ja kotiin päästessä mielekkäin vaihtoehto on keittiössä hääräämisen sijaan sohvalla makaaminen.

Lisäksi (kuten olen tainnut ennenkin mainita) kunnostaudun itse hyvin harvoin minkäänlaisessa keittiötoiminnassa. Olen huomannut kahden vuoden aikana tulleeni pikkuhiljaa riippuvaiseksi rakkaani ruoanlaittotaidoista. Koska tämä on keittiön puolella huomattavan paljon itseäni taitavampi ja luovempi (tai sitten vain rohkeampi), suostun usein ottamaan kontolleni suurimman osan siivoustöistä - ihan vain että voisin helpommin suostutella miehen laittamaan ruoat itseni sijaan.

Näistä lähtökohdista käsin valmistetaan pienellä vaivalla arjen hurmostila, jonka tärkeimmät ainekset ovat vapaapäivä, keittiön puolelle onnistuneesti suostuteltu mies ja kotitekoinen ruoka. Viime viikkoina näiden tuloksena on syöty mm. simpukka-katkarapusalaattia ja fish&chipsejä. Pöydän ääressä on kieltämättä istunut erittäin tyytyväinen ja hyvin ruokittu tyttöystävä.

Eilen oli kuitenkin poikkeuksellinen päivä - myös minä kunnostauduin kokkaushommissa (sivuhuomautus: vihaan termiä 'kokata' kaikissa taivutusmuodoissaan enkä oikeastaan ymmärrä miksi käytin sitä tässä)! Kun mies onnistuneesti huolehti siitä "oikeasta ruoasta" ja valmisti pastaa pastakastikkeineen, parmankinkkuineen, basilikoineen ja rucoloineen, otin minä vastuulleni jälkiruoan ja henkilökohtaisen bravuurini - pannukakun! Sen valmistus on vuosien varrella muuttunut yhä helpommaksi, ohjekin löytyy helposti kun vain avaa keittokirjan sen rypistyneimmän ja kuluneimman aukeaman kohdalta. Vaniljajäätelön ja vadelmahillon kanssa erittäin maistuvaa, kiinnittämättä huomiota siihen kuinka erinomaisen lihottavasta ruokalajista on kyse.

Hyvä ruoka osoittautuu yhä uudelleen yhdeksi parisuhteen parhaista puolista. Kuluneiden kahden vuoden aikana olen syönyt parempia ruokia ja ylipäänsä paremmin kuin koskaan ennen. Lisäksi kokeilunhaluni erilaisten ruokien suhteen on kasvanut jatkuvasti. Jos joku olisi ennen tätä parisuhdetta sanonut että lempiruoka-aineksiini tulisivat vielä kuulumaan esim. linssit, simpukat ja soijasuikaleet, olisin todennäköisesti pudistellut päätäni. Tässä hetkessä puditelen päätäni ainoastaan omalle rajoittuneisuudelleni.

Seuraavia vapaapäiviä odotellessa..

Paluu elämään

Kummallinen olo.

Jännityksen kautta ahdistukseen.
Ahdistuksen kautta levottomuuteen.
Levottomuuden jälkeen asteittainen paluu arjen tunnottomuuteen?

Tiistaina olin psykologian pääsykokeissa. Viime vuotiseen lähinnä kokeilumielessä tekemääni kokeeseen verrattuna onnistuin huomattavan hyvin. Kun viimeksi palautin tyhjät paperit tilastomatematiikan osalta tajuamatta yhdestäkään tehtävästä mitään, palautin tänä vuonna paperit joihin olin huolella laskenut 5/8 kokeen tilastomatematiikan tehtävistä (ja loputkin olisin osannut laskea jos aika vain olisi riittänyt). Kokeen yleisestä osasta en osaa sanoa mitään.

Huomattavasta petraamisesta huolimatta en usko saavani opiskelupaikkaa vielä tänä vuonna, yli 1500 hakijasta löytyy varmasti 19 minua pätevämpää saamaan kokeesta paremmat pisteet. Suunta on uskoakseni kuitenkin ylöspäin (ainakin jos onnistun pitämään yllä nyt saavuttamani tason matematiikan osalta). Ja koska huomaan jo täyttäneeni kalenterin syksyn osalta jo valmiiksi tavallista tehokkaammin, tuleva syksy olisi tuskin paras mahdollinen uusien opintojen aloittamiseen.

Nakattuani Nummenmaan (toistaiseksi) komeroon olen alkanut paikkailla tyhjähköä oloani muilla kirjoilla. Nyt on menossa hyllyssä jo jonkin aikaa odottanut Nicholas Kristofin ja Sheryl Wudunnin Half the Sky. Kirja kuvaa naiskohtaloita eri puolilta maailmaa, naisena oloa kauheimmillaan rinnakkain selviytymistarinoiden kanssa. Vaikka amerikkalaisten erinomaisuutta auttajina aika ajoin alleviivataan hieman liikaa ja vaikka kaikkein syvällisin teos ei ole kyseessä, on se onnistunut herkistämään jo useamman kerran. Ei ole pahasta avata silmiään kohti muuta maailmaa aika ajoin.

Tänään Akateemisesta lähti mukaan myös kirja, joka nyt odottaa lukemistaan kuin karkkipussin paras karkki syömistään. Kazuo Ishiguron Nocturnes tuoreena suomennoksena. En ollut törmännyt kyseiseen teokseen aiemmin, joten tämän löytäminen oli päivän paras juttu.

Kävimme maanantaina myös katsomassa jo aiemmin täällä mainitsemani, Ishiguron kirjaan perustuvan elokuvan Ole luonani ain. Mielipiteeni: lukekaa kirja. Vaikka nyyhkinkin koko elokuvan loppupuoliskon, kirjan henkeä ei onnistuttu valkokankaalla tavoittamaan. Uskoakseni elokuva toimi minulle koska pystyin sitä jotain vasten peilaamaan, mutta pelkän elokuvan näkevä ei kyllä tämän perusteella saa oikeaa kuvaa itse kirjasta. Elokuva oli ikään kuin kollaasi ydintapahtumista, se ei tavoittanut samanlaista laajuutta ja rauhaa joka alkuperäisteoksessa on.

Loppuun kuva kasvilapsestamme uudessa purkissaan, johon mies tämän viikonloppuna siirsi asumaan. Olen ollut huolissani pienen ja hennon kasvin sopeutumisesta uuteen ympäristöönsä, mutta toistaiseksi nuupahtamisesta ei ole ollut merkkejä. Jos tuo vaikka jaksaisi jatkaa kasvamistaan nyt kun tilaa toiminnan laajentamiselle olisi.

Minun on edelleen vaikea uskoa että tuo tuparikasvimme on pysynyt elossa läsnäolostani huolimatta. Ehkä todellisuus ei tässä(kään) asiassa enää kohtaa sitä kuvaa jonka olen siitä luonut.