Myös kauan kaivattu ja odotettu lomakuukauteni alkoi tänään, tarkalleen ottaen n. neljä tuntia sitten. Olin töistä päästyäni niin hyvällä tuulella, ettei edes ärsyttänyt kun en vielä löytänyt sopivia kenkiä lauantain hääjuhlallisuuksia varten. Yhdet kengät sentään löysin, Vagabondin haaleanvaaleanpunaiset tennarit alennuksesta, mutta eihän niillä kehtaa häihin mennä (tosin kallioisella juhlapaikalla tennarit eivät ehkä olisi se huonoin vaihtoehto).
Joku taitaa olla hieman haaleanvaaleanpunaisella tuulella.
Ainoa pientä haikeutta lietsova seikka tässä päivässä oli viileähkö aamu, joka sai harmittelemaan kotiin jätettyä huivia ja kieli samalla syksyn lähestymisestä. En millään haluaisi vielä päästää irti tästä kesästä, vastahan ehdin tottua eväsretkiin rantakallioille ja kaikkeen tähän överivihreyteen jota rakastan! Ulkona on nyt niin ihmeellisen kaunista. Kesät tuntuvat muuttuvan joka vuosi lyhyemmiksi, samalla kun ne muuttuvat yhä merkityksellisemmiksi. Vanhenemisoireilua.
Kunhan mies palaa töistä kymmenen jälkeen, taidan haluta taas iltauinnille. Samanlainen pakottava tarve päästä rannalle iski viimeksi sunnuntai-iltana. Tuolloin tapasimme myös jo aiemmin kesällä useaan otteeseen havainnoimamme vesilintupoikueet, olivat tulleet yhtenä isona joukkona ruokailemaan rantaveteen. Olivat jo kovin kasvaneet. Missä välissä nekin ennättivät?
