Talvi ei ole edennyt lainkaan kuten olin odottanut. Viikkoja sitten jo ennustin miehelle että ensilumi sataisi ihan lähipäivinä. Eipä satanut, taidan olla sääsammakkoakin lahjattomampi tässä. Vettä on sentään tullut taivaalta päivittäin, tuuli on viskonut puita ja vääristänyt heijastukset ikkunassa, eikä taivas ole juuri viitsinyt vaihtaa harmaata asuaan valoisampaan. Valon puute on heijastunut suoraan jaksamiseen. Unta riittäisi päiväkausiksi, olo on vetämätön ja ajoittain alakuloinenkin. Onneksi ovat d-vitamiinit ja kirkasvalolamppu. Ilman niitä tuskin saisin itseäni sängystä ylös aamuisin.
Kaikki edelliset seikat huomioon ottaen onkin erikoista, että olen viime aikoina ollut innostuneempi kuin aikoihin. Tämä voi johtua monesta asiasta:
- lähestyvästä vuoden vaihtumisesta, mielessäni tämä edustaa mahdollisuutta monelle uudelle alulle
- lähestyvästä 26-vuotissyntymäpäivästä, myös mahdollisuus uusille aluille (ikäkriisi, pysy poissa!)
- syksyn säästösuunnitelmien onnistumisesta, kädestä suuhun eläminen tuntuu aiheuttavan yllättävän paljon stressiä ja toisaalta säästöjen turvin uskaltanen lähitulevaisuudessa vapauttaa enemmän päiviä muille kuin tienestitöille
- niistä monista ideoista ja projektinsiemenistä jotka ovat mielessäni itäneet jo pidemmän aikaa ja osin jo etsineet muotoaan mm. töherryksinä ja satunnaisina tekstinpätkinä luonnoskirjan sivuilla
- ylipäänsä mielialan paranemisesta viime aikoina, harmaasta talvesta ja kaamosmasennusoireistakin huolimatta (ristiriitaista, eh?)
Lähitulevaisuuden suurimpana haasteena lienee tämän kaiken innostuneisuuden kanavoiminen pidemmälle aikavälille. Satun olemaan hyvin spontaani innostuja, innostun asioista palavasti hetkessä mutta yhtä nopeasti nuo innostukseni usein sammuvatkin.
Olen kuitenkin huomannut että minulle sopii hyvin selkeiden ja hiukan jäykkienkin sääntöjen laadinta. Hyvänä esimerkkinä toimikoot karkkilakkoperinteeni. Tämän vuoden, kuten usean menneen, olen onnistunut elämään karkkilakossa jossa olen kieltänyt itseltäni tiukasti kaikki tuotteet joita todennäköisimmin myydään kaupan karkkihyllyssä. Saan siis ostaa pussin fanipaloja mutten suffelipatukkaa. Monista tämä on kuulostanut huijaukselta, mutta se on erittäin hyvin karsinut elämästäni esimerkiksi ne satunnaiset ostoskoriin lipsahtaneet suklaapatukat ja ohjannut etsimään vaihtoehtoa vaikkapa hedelmäosastolta.
Tämän meneillään olevan karkkilakkoni aion lopettaa vuoden vaihtuessa seuraavaksi. Haluaisin kuitenkin muuntaa tämän karkkilakkoperiaatteeni joksikin innostuksiani hyödyttäväksi. Toisin sanoen minun olisi kehitettävä itselleni metodeja jotka auttavat pitkäjänteisessä työskentelyssä. Karkkilakkovuosista tulkoot metodietsintäni esikuva ja kannustin! Ensi vuonna haluaisin saada aikaiseksi vaikka ja mitä.
(PS. Pitkäjänteisyystyöskentelyvinkkejä otetaan myös vastaan.)
2 kommenttia:
Onpa ihana lukea sinun blogia! Kuuel metodietsinnästä tuli mieleen: mulla ois hyllyssä kirja "Making a good script great". Se käsittelee oikeastaan elokuvakäsiksen työstöä, mutta sopii minusta kaikkeenkirjoittamiseen (ainakin sellaisiin joissa on tarina ja draaman kaari) ja siellä on nimenomaan niitä metodeja joita kaipailit. Voisit saada sen "kestolainaan" jos tahdot! Pistä mulle fb:ssä osoite jos kiinnostaa. Halit!
Kiitos ja ihanaa kun olet jaksanut käydä lukemassa! Ei ole ihan niin yksipuolista tämä blogistalkkaaminenkaan enää. :)
Kuulostaa hyvältä tuo kirja, hyviä neuvoja ei koskaan tule vastaan liikaa. Kenen kirjoittama mahtaa olla? Voisin kenties tsekkailla jos löytyisi jostain kirjastosta täältä päin, ja kysellä sitten vaikka lainaan jos ei tärppää? :)
Lähetä kommentti